Entry: Lähes valmista 10.9.05




Entrelac socks
Malli: Socks socks socks
Lanka: Regia 4fädig color
Puikot: 2
Pakko esitellä tämä sukka, vaikka vasta toinen on valmiina, eikä sekään ihan täysin valmis, langat on päättelemättä.
Olen tehnyt varmaan satoja sukkapareja, mutta nyt tässä sukassa tuli monta minulle uutta juttua.
1 ) Ensimmäiset sukat englanninkielisestä ohjeesta. Siis niin, että olen tehnyt sukat kokonaan ohjeen mukaan, joitakin osia olen ennenkin napsinut noista.
2) Ensimmäiset kärjestä aloitetut.
3) Aiemmin en ole koskaan tehnyt tuollaista kantapäätä. Tässä ei siis ole varsinasta tiimalasikantapäätä.
4) Silmukoiden päättely. Tässä on käytetty tubular bind-off tekniikkaa - mitä ikinä tuo onkaan suomeksi, en osaa sanoa, mutta silmukat pääteltiin neulalla 'ommellen'.
Tässä tuli huomatuksi yksi tuon kärjestä aloittamisen hyvistä puolista. Lankaa ei ollut riittävästi, että olisin saanut varresta niin pitkän mitä mallissa oli laitettu. Nyt oli siis jätettävä se hiukan lyhyemmäksi, mutta tässä tuo ei haittaa ollenkaan.
Olen varma, että tätä mallia tulee käytettya toistekin. Siis enemmänkin kuin vain tuon toisen sukan tekemisen verran, mikä sekin tietty on tehtävä. Nyt kun jotenkin pääsin tuohon malliin sisään niin sitä voi soveltaa vähän paksumpiinkin lankoihin ja eri kokoisiin sukkiin. Kyllä on kiva kun näitä uusia malleja löytyy, ja sen mukana tietenkin aina tulee vähän lisähaastetta neulomiseen. Kohta luultavasti sukulaiset alkaa pyydellä, että tekisin välillä ihan tavallisia sukkia, kun viime vuosina olen niihin laittanut aina jotain pientä kikkailua.

Säteilytiedote
Edelleenkään ei mitään erityisiä tuntemuksia. Jotenkin aika vaikeaa kuvitella olevansa 'vaarallinen' kun olossa ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Paitsi ehkä väsymys. Eilen nykäsin 4 tunnin päiväunet ja sitten yöllä nukuin 10 tuntia, ja olisin voinut helposti vielä kääntää kylkeä senkin jälkeen, mutta en kai mä koko päivää voi punkassa olla, kai.

   4 comments

Tuula
September 11, 2005   02:54 PM PDT
 
He sehän se ongelma meillä kaikilla, kun tuota aikaa jostain sais lisää. Tai oppis edes tehokkaampaa ajankäyttöä.
susi
September 10, 2005   08:22 PM PDT
 
Kiitos! Enpä vaan tiedä ehdinkö nyt sellaseen kun pitäs alkaa ommella talvitakkia (villakankaasta) ja tilkkis alkaa maanantaina... Mä en ton reuman takia oikeen pysty neulomaan enää. Nyt kyllä aattelin inspiroitua ja kaivaa tuolta kaapista keskeneräset nukenvaatteet joita oon neulonu. Se on jääny kesken siks etten osannu päättää hametta niin että se päätöskohta ois joustanu.. Ei taida mennä hame nuken päälle : (
Tuula
September 10, 2005   07:40 PM PDT
 
Varmasti saisit. Tee vaan pari suorakaitaletta ja ompele ne pääty-kylki yhteen. Jos meinaat tosissaan alkaa tehdä mä voin etsiä sulle sopivan ohjeen siihen. Paksusta langasta isoilla puikoilla saa nopeasti valmista.
susi
September 10, 2005   07:38 PM PDT
 
Kylläpäs näyttää metkoilta sukilta! Mun tekis mieli sellasta ponchoa mutta enpä mä sellasta ikään sais aikaseks...

Leave a Comment:

Name


Homepage (optional)


Comments